Varaus- ja peruutusehdot

Varaus- ja peruutusehdot

Metsähallituksen omistaman, Petkeljärven kansallispuiston retkeilykeskuksen palveluiden tuottamisesta vastaa Petkeljärvi Center tmi virallisena Metsähallituksen sopimuskumppanina.

Puistonvartijan majan, retkeilykeskuksen majoitushuoneiden, varaus- ja vuokratilojen, saunojen, telttapaikkojen, caravanpaikkojen, sekä muide tilojen varaus-, muutos- ja peruutusehdot.

Varaajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt.
Varaus-, muutos- ja peruutusehdot ovat voimassa yksittäisten henkilöiden tekemille yksittäisille varauksille ja lisäksi ryhmämatkoille tai tilaisuuksille on näiden ehtojen lisäksi omat lisäehdot varaus-, muutos- ja peruutusehtoihin. Ryhmämatka- tai tilaisuus on kyseessä, mikäli

  • olet varaamassa useampaa kuin yhtä huonetta
  • tai leirintäaluepaikkaa samalle ajankohdalle
  • tai olet varaamassa tiloja yksityistilaisuutta varten
  • tai ryhmäsi koko on 10 henkilöä tai enemmän
  • tai alle 10 hengen ryhmissä mikäli varaukseen liittyy esimerkiksi kahvila-ravintolan normaalien aukioloaikojen ulkopuolella tapahtuvaa tilausruokailua, tilavuokraa yksityistilaisuuteen, taikka esimerkiksi rantasaunan varausta ilman maksettua majoitusvarausta huoneisiin tai leirintäalueelle, tai muuta vastaavaa tapahtumaa tai toimintaa mikä tapahtuu kahvila-ravintolan normaalien aukioloaikojen ulkopuolella
  • Tilausravintolan palveluista, kahvilan normaalin aukioloajan ulkopuolella, ei anneta erillisiä lapsialennuksia mikäli aikuisten lukumäärä on alle 16 henkilöä.

Tekemällä varauksen asiakas vakuuttaa tutustuneensa näihin varausehtoihin ja hyväksyy nämä varausehdot. Varausmaksun tai loppulaskun maksamatta jättäminen ei tarkoita varauksen peruuttamista, eikä vapauta varaajaa näistä varaus-, muutos- tai peruutusehdoista.

Varausmaksu 30% kokonaishinnasta on oltava maksettua 7 vuorokauden sisällä varauksen vahvistamisesta. Loppulasku 70% erääntyy 30 vuorokautta ennen saapumisajankohtaa. Varausmaksu ja loppulasku tulee maksaa laskussa mainittuihin eräpäiviin mennessä. Mikäli saapumisajankohtaan on alle 30 vuorokautta, tai varauksen arvo on 50 eur tai sen alle, erääntyy koko lasku heti.

Varaus tehdään ensisijaisesti verkkovarauksena petkeljarvi.fi sivuston kautta. Varauksen voi tehdä myös Petkeljärvi Center asiakaspalvelupisteessä, puhelimitse tai sähköpostitse. Varausta tehdessään on asiakkaan annettava seuraavat tiedot, muutoin varaus ei tule voimaan.

  • Nimi
  • Syntymäaika
  • Kotiosoite
  • Puhelinnumero
  • Sähköpostiosoite

Vuokrattua kohdetta, tai tilaa saa käyttää enimmillään se henkilömäärä, joka on ilmoitettu kohteen kuvauksessa vuodepaikkamääränä tai muuna kapasiteettina, esimerkiksi rantasauna max. 10 hlöä / tunti. Esimerkiksi juhlista ja muista tilaisuuksista, joissa kohteen henkilömäärä tilapäisesti ylittyy, tulee ilmoittaa ja sopia ennakkoon ja tästä voidaan periä lisämaksu.

Tupakointi on kielletty kaikissa sisätiloissa, ja ulkotiloissakin suositellaan tähän tarkoitukseen merkittyjä paikkoja.

Lemmikkieläinten tuonnista on ilmoitettava varausta tehdessä. Näistä voidaan periä lisämaksu.

Kohde on lähtiessä jätettävä siistiin kuntoon. Kohteen siivouksesta vuokrauksen aikana ja sen lopussa huolehtii asiakas, mikäli loppusiivousta ei ole maksettu etukäteen.

Asiakas on velvollinen maksamaan kohteen siivoamisesta aiheutuvat kulut siinä tapauksessa jos sisätiloissa on tupakoitu ( myös sähkötupakointi ), käytetty voimakkaita tekstiileihin tarttuneita hajusteita jotka eivät poistu tuulettamalla, siivousta ja roskien vientiä ei ole tehty tai se on tehty puutteellisesti ja Petkeljärvi Center joutuu suorittamaan loppusiivouksen. Siivousohjeet löytyvät vuokrakohteesta ja ne ovat myös saatavilla vastaanotosta.

Oikeus hintojen muutokseen
Mikäli järjestelmän teknisen virheen vuoksi asiakkaalta veloitetaan virheellinen summa, on Petkeljärvi Centerillä oikeus korjata virhe ja laskuttaa todellisen vuokran mukainen summa. Vastaavasti asiakkaalle palautetaan teknisestä virheestä aiheutunut liikamaksu.

Vahinkojen korvaus ja löytötavarat
Asiakas on velvollien korvaamaan kohteelle tai sen irtaimistolle aiheuttamansa tahallisesti tai tahattomasti vahingon, lähtökohtana pidetään uuden vastaavan esineen tms. hankintahintaa ja asennus- tai kuljetuskustannuksia. Kohteen kadotetuista avaimista vastaa asiakas. Uusien lukkojen asennuksesta ja avaimien teettämisestä aiheutuvista kuluista vastaa asiakas. Kohteeseen unohtuneita tavaroita säilytetään 30 vuorokautta. Pyydettäessä tavarat toimitetaan asiakkaalle Postin tai matkahuollon kautta. Lähetys- ja pakkauskustannuksista vastaa asiakas ja niihin lisätään toimitusmaksu 20 eur.

Peruutukset
Mikäli asiakas joutuu peruuttamaan varauksensa, tulee hänen ilmoittaa siitä välittömästi Petkeljärvi Center asiakaspalveluun sähköpostilla info@petkeljarvi.fi tai tekstiviestillä numeroon +358414361790 Varausmaksun tai loppulaskun maksamatta jättäminen ei tarkoita varauksen peruuttamista eikä vapauta varaajaa näistä peruutusehdoista.

Jos varaus peruutetaan 30 vuorokautta ennen varauksen alkua, pidätetään varauksesta varausmaksun osuus ( 30% varauksen arvosta ).

Jos varauksen alkuun on vähemmän kuin 30 vuorokautta, veloitetaan myös loppulaskun 70% osuus asiakkaalta, ellei hän ole sitä jo maksanut.

Force Majoure-tapauksissa ( asiakkaan tai hänen läheisensä äkillinen sairaus, tapaturma tai kuolema ) mikäli asiakas toimittaa lääkärintodistuksen tai muun viranomaistodistuksen 14 vuorokauden kuluessa peruutuksesta asiakaspalvelun ilmoittamaan osoitteeseen, palautetaan maksettu varaussumma kokonaan, vähennettynä toimistokululla 20 eur, alle 20 €:n (sis. alv) rahanpalautuksia ei tehdä.

Petkeljärvi Center’n oikeus peruuttaa varaus
Mikäli kyseessä on force majoure-este, ( esimerkiksi esimerkiksi luonnonilmiöt, sähkökatkot tms. ) voimme irtisanoa sopimuksen. Olemme velvollisia ilmoittamaan tästä asiakkaalle viipymättä. Tällöin asiakas saa maksamansa maksut täysimääräisinä takaisin, asiakkaalle voidaan kuitenkin ehdottaa esimerkiksi varauksen siirtoa myöhäisempään ajankohtaan. Irtisanotusta sopimuksesta asiakkaalle mahdollisesti syntyneitä muita kuluja ei kuitenkaan korvata.

Ellei laskuja makseta eräpäivään mennessä on Petkeljärvi Centerillä oikeus peruuttaa varaus. Yli 30 vuorokautta ennen saapumisajankohtaa tapahtuvista peruutuksista peritään varausmaksu. Mikäli varaus peruuntuu myöhemmin kuin 30 vuorokautta ennen saapumisajankohtaa, on Petkeljärvi Centerillä oikeus periä vuokra kokonaisuudessaan.

Muuta huomioitavaa
Varaus- ja vuokratilan, leirintäaluepaikan tai muun vastaavan vuokraamiseen ei sisälly metsästys- eikä kalastusoikeutta ( lupaa ) vuokrakohteelle tai sen läheisyydessä mahdollisesti sijaitseville Metsähallituksen metsästys- tai kalastuslupa-alueille.

Metsähallituksen alueille tarvittavat luvat tulee hankkia erikseen esimerkiksi eräluvat-verkkokaupan kautta. Välinevuokrauksille ja aktiviteeteille, kuten esim. opastetut retket sovelletaan näiden omia varaus- ja peruutusehtoja. Nämä ovat ladattavissa kotivujemme petkeljarvi.fi -sivun alalaidasta Majoitusvuorokausi majoitushuoneissa ja Puistonvartijan majalla alkaa klo 15 ja päättyy klo 12, ellei muuta ole sovittu.

Majoitusvuorokausi leirintäalueella alkaa klo 15 ja päättyy klo 14, ellei muuta ole sovittu Aikaisesta saapumisesta tai myöhäisestä lähdöstä voidaan periä lisämaksu. Huoneita, Puistonvartijan majaa, leirintäaluepaikkoja pidetään varattuina klo 18 asti, ellei myöhäisestä saapumisesta ole erikseen sovittu.

Asiakkaalla on varausaikana käyttöoikeus varaamansa kohteen varustukseen sekä varauksen mukaisiin petipaikkoihin tai muuhun tilaan.

Asiakkaalla tulee olla mukanaan maksukuitti ja varausvahvistus, joilla hän voi osoittaa varauksensa ja sen maksamisen. Asiakkaan tulee varautua esittämään varausvahvistus sekä maksukuitti Petkeljärvi Centerin henkilökunnalle tai muulle valvontaviranomaiselle.

Alueella on huomioitava muut käyttäjät ja taattava kaikille nukkumarauha klo 23 - 06. Asiakas vastaa omalta osaltaan majoitteiden ja muiden vuokraamiensa tilojen ja pihapiirin siisteydestä. Tupakointi ja häiritsevä päihteiden esim. alkoholin käyttö kielletty vuokrakohteissa. Asiakas, mikäli hän ei kehoituksista huolimatta, lakkaa käyttäytymästä muita häiritsevästi, voidaan poistaa alueelta asiakkaan omalla kustannuksella. Tarvittaessa apuun kutsutaan poliisi tai rajavartiosto.

Asiakas noutaa avaimen maksukuittia vastaan avainten noutopaikasta. Asiakas palauttaa varaamansa vuokrakohteen avaimen välittömästi varauksen päätyttyä. Avaimet palautetaan kahvila-ravintolan infoon, tai sen ollessa suljettuna asiakas saa tapauskohtaiset ohjeet avainsäilön käyttämisestä. Palauttamattomista avaimista peritään 50 eur toimistomaksu, kadonneista avaimista aiheituvista kustannuksista vastaa asiakas.

Huomautukset ja valitukset
Mahdolliset huomautukset ja valitukset palveluiden tuotannosta tulee tehdä viivytyksettä Petkeljärvi Center’lle. Mikäli tämä ei ole mahdollista tai asiaan ei saada tyydyttävää ratkaisua tai siihen liittyy korvausvaatimus, tulee valitus lähettää kuukauden kuluessa varauksen päättymisestä kirjallisesti osoitteeseen info@petkeljarvi.fi

Petkeljärvi Center ei vastaa sellaisista asiakkaalle aiheutuneista vahingoista , jotka johtuvat ennalta arvaamattomasta ylivoimaisesta esteestä ( force-majoure ) tai vastaavasta syystä kuten esim. sähkökatkot tai luonnonilmiöt, jotka eivät ole johtuneet Petkeljärvi Center’stä ja jonka seurauksia ei ole voinut kohtuudella estää.

Maa- ja vesialueisiin, retkeilyreitteihin ja rakenteisiin, sekä muihin Metsähallituksen hallinnoimiin tai omistamiin kohteisiin tulee huomautukset ja valitukset tehdä viipymättä suoraan Metsähallitukselle. Mikäli tämä ei ole mahdollista tai asiaan ei saada tyydyttävää ratkaisua tai siihen liittyy korvausvaatimus, tulee valitus lähettää kuukauden kuluessa tapahtuneesta kirjallisesti osoitteeseen: Metsähallitus, asiakaspalaute, PL 94, 01301 Vantaa

Petkeljärvi Center sekä Metsähallitus varaa palautteiden käsittelyyn kuukauden käsittelyajan.

Petkeljärvi Center eikä Metsähallitus ole velvollinen korvaamaan luonnonolosuhteista, kuten hyönteisistä, myyristä, hiiristä tai odottamattomasta säänvaihtelusta asiakkaalle mahdollisesti aiheutuvaa haittaa tai kuluja.

Edellä mainittuihin ehtoihin liittyvät muutokset ryhmävarauksissa, muilta osin samat ehdot käytössä.

Ryhmävarauksien lisäehdot
Ryhmävaraus on kyseessä mikäli

  • olet varaamassa useampaa kuin yhtä huonetta tai leirintäaluepaikkaa samalle ajankohdalle
  • tai olet varaamassa tiloja yksityistilaisuutta varten, esimerkikisi kokous- tai juhlatilaksi
  • tai ryhmäsi koko on 10 henkilöä tai enemmän
  • tai alle 10 hengen ryhmissä mikäli varaukseen liittyy esimerkiksi kahvila-ravintolan normaalien aukioloaikojen ulkopuolella tapahtuvaa tilausruokailua, tilavuokraa yksityistilaisuuteen, taikka esimerkiksi rantasaunan varausta ilman maksettua majoitusvarausta huoneisiin tai leirintäalueelle, tai muuta vastaavaa tapahtumaa tai toimintaa mikä tapahtuu kahvila-ravintolan normaalien aukioloaikojen ulkopuolella
  • Kahvila-ravintolan normaalien aukioloaikojen ulkopuolella tuotetusta palvelusta kuten mm. aterioista tms. voidaan lisäksi periä erillistä tilavuokraa ja henkilökunta kuluja. Tähän vaikuttaa mm. tilauksen kokonaisarvo, kesto, henkilölukumäärä ja vuodenaika.
  • Tilausravintolan palveluista, kahvilan normaalin aukioloajan ulkopuolella, ei anneta erillisiä lapsialennuksia mikäli aikuisten lukumäärä on alle 16 henkilöä.

Varausmaksu 30% kokonaishinnasta on oltava maksettua 7 vuorokauden sisällä varauksen vahvistamisesta. Loppulasku 70% erääntyy 45 vuorokautta ennen saapumisajankohtaa. Varausmaksu ja loppulasku tulee maksaa laskussa mainittuihin eräpäiviin mennessä.

Yli 3000 eur varauksissa laskutus tapahtuu kolmessa erässä. 30% varausmaksuna, 40% erääntyy 45 vuorokautta ennen tapahtuman alkua ja loput 30% erääntyy 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua. Mikäli tilaus ajankohdasta varauksen alkuun on alle 45 vuorokautta, laskutetaan varauksesta heti 70%, tai alle 15 vuorokautta laskutetaan 100% maksuajalla heti. Laskut kirjoitetaan niiden tietojen pohjalta mitä sillä hetkellä on käytettävissä. Mikäli tilauksesta aiheutuu lisäkuluja, nämä laskutetaan toteutuneen mukaan jälkeenpäin.

Muutoksia henkilölukumääriin tilattujen ateriapalveluiden osalta voidaan tehdä 14 vuorokautta ennen tapahtumaa, tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista joista on jo aiheutunut valmistelu- tai hankintakuluja, veloitetaan kulut toteutuneen mukaan. Varaaja on velvollinen ilmoittamaan ateriatilauksissa allergiat ja erityisruokavaliot nimettyinä henkilöittäin 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua.

Varauksen voi peruuttaa 45 vuorokautta ennen varauksen alkua.
30% varausmaksua ei palauteta.
Loput 70% asiakas saa täysimääräisenä takaisin, mikäli niihin ei liity kolmansien osapuolien kuluja kuten esim. teostomaksuja tai muita lupa- tai esiintyjämaksuja tms. Jos peruutus tehdään myöhemmin, ei maksuja palauteta. Force majoure tilanteet käsitellään tapauskohtaisesti.

Varaaja vastaa tekemänsä ryhmävarauksen kuluista kokonaisuudessaan. Kaikki laskut lähetetään varaajalle hänen antamaansa osoitteeseen joko verkko- tai sähköpostilaskuna mikäli varaus on tehty puhelimitse tai sähköpostitse tarjouspyyntönä. Kotisivuilla tehdystä verkkovarauksesta laskut lähtevät automaattisesti varaajan sähköpostiin.

Nämä varaus-, muutos ja peruutusehdot ovat voimassa toistaiseksi.